Aumausilmoitus eli lannan patterointi

Aumaus eli lannan patterointi

- Orgaanisia lannoitevalmisteita ja kuivalantaa voidaan varastoida pellolla aumassa ns. työteknisistä tai hygienisistä syistä. Liian pienet tai puutteelliset lantalat eivät ole hyväksyttävä syy patteroida lantaa pellolla. 

- Lantapatteri voi olla pellolla enintään vuoden sen perustamisesta.

- Patterista ei saa aiheutua vesistön pilaantumista tai sen vaaraa. Patteri ei myöskään saa sijaita pohjavesialueella eikä tulvanalaisella alueella.

- Patteri on sijoitettava kantavalle peltoalueelle ja kaltevalla pellolla lähelle pellon yläreunaa.

- Patteria ei saa sijoittaa alle 100 metrin etäisyydelle vesistöstä, valtaojasta tai talousvesikaivosta. Etäisyys ojaan tulee olla yli 5 m.

- Ajanjaksolla 1.11.- 31.1 ei lantapatteria saa pitää.

Perustaminen

- Patterin pohjalle levitetään vähintään 20 cm nestettä sitova kerros esim. turvetta.

- Patteri tulee peittää tiiviillä peitteellä.

- Patterin tekopaikalta on poistettava lumi ja alusta on muotoiltava siten, että nesteiden pääsy ympäristöön estyy.

Lannoitteiden levitysajankohta

Lantaa ja orgaanisia lannoitevalmisteita ei saa levittää pellolle marraskuun alusta maaliskuun loppuun. Kiellosta voidaan kuitenkin poiketa marraskuun loppuun tilanteessa, jossa lantaa ei ole voitu hyödyntää lannoitteena pellolla kasvukauden aikana poikkeuksellisista sääoloista johtuen. Poikkeuksellisena sääolona pidetään tilannetta, jossa pitkään jatkuneiden ja runsaiden sateiden sekä vähäisen haihdunnan vuoksi pellon märkyys on estänyt lannan syyslevityksen lokakuun loppuun mennessä.

Ilmoitus

Mikäli lantaa joudutaan poikkeuksellisesti varastoimaan aumassa, on siitä tehtävä kirjallinen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle 14 päivää ennen patteroinnin aloittamista. Myös lannan luovuttamisesta tehdään vastaava ilmoitus.

Ilmoituslomake lannan aumaukseen sekä lannan levitykseen poikkeustilanteessa

 

Ympäristösihteeri Kirsi Syynimaa, 044-2970 364, kirsi.syynimaa(at)vimpeli.fi

Ympäristösihteeri on Alajärvellä keskiviikosta perjantaihin ja Vimpelissä maanantaista tiistaihin, varmimmin paikalla kuitenkin silloin, kun asiasta sovitaan etukäteen.