Alajärven kaupungin Urheilugaala 21.11.2021

Alajärven kaupungin sivistyslautakunta palkitsi sunnuntaina 21.11.2021 Urheilugaalassa alajärveläisiä hyvin menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita.

VUODEN URHEILIJA 2021
Mikko Paavola

Miesten seiväs, SM 1. (Kalevan Kisat), SM-halli 2. Ruotsi-ottelun voitto. Mikko on tasoltaan korkealla myös kansainvälisesti.


VUODEN VALMENTAJA 2021
Kari Mattila

Valmentanut C-tyttöjen joukkueen Power Cup-mitalille menneellä kaudella. Tehnyt pitkäjänteistä työtä alajärveläisen lentopallon eteen, mistä osoituksena mestaruusliigan pelaajia.

RYHTINUORET
Sara Vuorela

Menestynyt sekä pesäpallossa että yleisurheilussa sekä piirin että Sm-kilpailuissa, mm. Keihäänheiton joukkuehopea Emmi Pitkäkankaan kanssa. Lisäksi Sara hoitaa koulutyön mallikkaasti.

Olavi Yli-Mannila
Olavi on kilpaillut SM-tasolla yleisurheilun heittolajeissa useana vuonna hyvällä menestyksellä (yksi SM-kulta ja useita pistesijoja) ja kuuluu alueelliseen nuorten maajoukkueeseen. Hän on toiminut lasten yleisurheiluohjaajana ja on pelannut aiemmin myös pesäpalloa. Olavin lukio-opinnot sujuvat mainiosti ja omaa terveet elämäntavat ja hyvät käytöstavat.


KUNNON KUNTALAINEN
Heikki ja Juha Hauta-aho

Valkealammella on ollut vuodesta 2008 alkaen talkootöillä tehty ensilumenlatu. Kevättalvella tykitetään lunta varastoon sahanpurujen alle. Työ vaatii lumitykkien jatkuvaa seurantaa. Syksyllä hommia jatketaan traktoreilla ja kaivinkoneella, että saadaan tuhansien kuutioiden lumimassa levitettyä latupohjaksi ja ladut hiihtokuntoon. Juha ja Heikki Hauta-aho ovat tehneet kovasti talkootöitä traktorien ja kaivinkoneen kanssa ilman korvauksia. Latu on tärkeä juttu lähialueen kilpa- ja kuntohiihtäjille ja vaatii suuria työtunteja tarjota tämä palvelu.


VUODEN NUORI TOIMIJA 2021
Mikko Matintupa

Mikko on reipas 9. luokkalainen, jolle perhe ja ystävät ovat tärkeitä. Hänellä on oma 4H-yritys, jonka kautta tekee erilaisia töitä esimerkiksi vaihtanut talvirenkaita asiakkaiden autoihin. Mikko on positiivinen, luotettava sekä innokas toimimaan ja osallistumaan erilaisiin toimintoihin. Mikko on myös aktiivinen urheilunsaralla ja pelaa pesäpalloa.


JOUKO ETULA –KIERTOPALKINTO
Amanda Tuomela

Amanda on lukion 1. luokan oppilas, joka edustaa alajärveläistä nousevaa tyttö- ja naispesäpalloa. Kuluvalla kaudella palkittava pelasi sekä C-tyttöjen että naisten Suomisarjan joukkueissa. Pelipaikka hänellä on lukkarina. Hän on myös toiminut pesäpallossa G-tyttöjen vetäjänä.

URHEILIJOIDEN STIPENDISÄÄNNÖN PERUSTEELLA MYÖNNETTÄVÄT STIPENDIT 2021

Järviseudun Urheiluautoilijat ry.
Ville Hautamäki                                                            Rallin SM 2-luokka SM 1.

Alajärven Ankkurit ry. yleisurheilujaosto
Mikko Paavola                                                              Miesten seiväshyppy SM 1., SM-halli 2. Ruotsi-ottelun voitto.
Sara Vuorela                                                                 T14 keihäs SM-joukkue 2.
Emmi Pitkäkangas                                                        T14 keihäs SM-joukkue 2.

Alajärven Ankkurit ry. lentopallojaosto
Lentopallon C-tytöt, Tiikerisarjan hopeaa. 

Joukkueessa pelasi:                                                    
Tara Anttila
Saana Jokela
Laura Jokiaho
Roosa Kangastupa
Inka Rajala
Neea Raja-aho
Veera Rullpakka
Fiona Yli-Sissala
Essi Ylönen

Valmentajat:                                                                
Kari Mattila
Niina Peltola
Joukkueenjohtaja:
Susanna Jokela

Alajärven Ankkurit ry. junioripesäpallo
Pesäpallon C-pojat SM pronssi. Läntisen alueen kultaa sekä miesten maakuntasarjan nousu Suomisarjaan.

Joukkueessa pelasi:                                                    
Miika Etula
Eeli Hänninen
Ville Isokangas
Aapo Koivunen
Kimi Lassila
Samu Mattila
Mico Paalanen
Olavi Perälä
Roni-Matti Rantakangas
Elias Särkinen
Matias Uusitalo
Tomi Viljanen

Valmennustiimi:                                    
Juha Hänninen
Juha-Matti Jaatinen
Mika Paalanen
Petteri Perälä

Alajärvi

Niku Ketola                                             Klassinen penkkipunnerrus M23 sarja 120kg SM 1. omalla ennätystuloksella 185kg, Pohjoismaiden nuorten alle 23-vuotiaiden mestari uudella ennätyksellä 187,5kg. Niku on tällä hetkellä Venäjällä Euroopan mestaruuskilpailuissa.

Anni Keisanen                                         Sisäsoutu 2000m SM 1., MM 1. sekajoukkuekisa,
MM 2. naisten joukkuekisa. Olympialuokan soutu
yksikkö SM 5. 2000m ja SM 6. 500m.

Juha Paimen                                           Voimapunnerrus M60 sarja 120kg+ SM 1. Suomenennätys tuloksella 145kg

Matti Iivarinen                                        Superpesis Manse PP, pelinjohtaja SM 1.