J-P:n pandemiajohtoryhmän mediatiedote 12.10.

Etelä-Pohjanmaalla koronatilanne on lähtenyt nopeasti heikkenemään ja tämän vuoksi Etelä-Pohjanmaalla on siirrytty koronaviruspandemian kiihtymisvaiheeseen 11.10. alkaen. Etelä-Pohjanmaalla tartuntojen määrät ovat nousussa, sairaalahoidon tarve on kasvanut, useammissa sote-yksiköissä on havaittu tartuntaketjuja ja rokotekattavuus on edelleen matalalla tasolla. Järvi-Pohjanmaalla on myös todettu muutamia uusia koronavirustartuntoja viimeisen viikon aikana ja noin 40 henkilöä on tällä hetkellä karanteenissa.

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä suosittelee yhdessä Etelä-Pohjanmaan alueellisen yhteistyöryhmä nyrkin kanssa laajennettua maskisuositusta. Yli 12-vuotiaiden henkilöiden suositellaan käyttävän suu-nenäsuojusta

  • Aina joukkoliikenteessä, mukaan lukien koulukyydit.
  • Aina julkisissa sisätilaisuuksissa ja yleisötilaisuuksissa, mukaan lukien koulut ja oppilaitokset.
  • Työyhteisöissä sisätiloissa, jos samassa tilassa työskentelee tai oleskelee useampia henkilöitä. Työnantaja päättää työpaikoilla sovellettavista käytännöistä.
  • Aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa, esimerkiksi julkisissa sisätiloissa, kuten kaupoissa, kirjastoissa ja teattereissa sekä julkisissa ti-loissa järjestettävissä yleisötapahtumissa, kun paikalla on runsaasti ihmisiä.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Sosiaali- ja terveydenhuollossa on toistaiseksi voimassa yleinen maskisuositus kaikissa tiloissa sekä vierailtaesssa että työskennellessä.
    • vieraillessa asumispalveluyksiköissä tai akuuttiosastolla suu-nenäsuojusta on käytettävä

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä toivoo kaikki alueen asukkaita hakeutumaan koronarokotukseen itselle sopivimmalle terveysasemalle.

Jatkossa Järvi-Pohjanmaan alueella järjestetään walk-in-rokotustapahtumia tiistaisin

  • Alajärvellä klo 15-17
  • Lappajärvellä ja Vimpelissä klo 15-16

Voit varata ajan koronarokotusta varten myös www.hyvis.fi-palvelusta tai rokotteiden ajanvarausnumerosta 06-2412 7800.

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmän puolesta

Jaakko Anttila                                                   Esa Kaunisto                                           Leena Uusitalo

vt. peruspalvelujohtaja                                   sivistystoimenjohtaja            tartuntataudeista vastaava lääkäri

0406701501                                                                                                  0444659502

jaakko.anttila@jarvi-pohjanmaa.fi                                                          leena.uusitalo@jarvi-pohjanmaa.fi

Sam Leijonanmieli                                            Sami Alasara                                          Vesa Koivunen

Vimpelin kunnajohtaja                                    Lappajärven kunnanjohtaja           Alajärven kaupunginjohtaja