Yleisöennätys Alvar Aalto -viikolla Alajärvellä

Mediatiedote 9.9.2024

Alajärvellä 30.8.–8.9. järjestetty Alvar Aalto -viikko teki uuden kaikkien aikojen yleisöennätyksen, kun tapahtuma keräsi 12 259 kävijää. Tämä on huomattava saavutus pieneltä kaupungilta, sillä aiempi ennätys oli noin 6 000 kävijää, ja se oli tehty Turussa. Tapahtuma kesti kymmenen päivää ja sisälsi yli 80 erilaista ohjelmanumeroa, jotka tarjosivat kiinnostavaa sisältöä kaikenikäisille.

Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen kuvasi tapahtumaa suureksi menestykseksi todeten, että ”Aalto-viikko keräsi osallistujia Alajärvelle ympäri Suomen ja rikkoi kaikki aiemmat yleisöennätykset”. Koivunen haluaa kiittää niin vierailijoita kuin kaikkia ohjelman toteuttamiseen osallistuneita, sillä lähes koko kaupunki oli mukana tapahtuman järjestelyissä. Koivunen nosti myös esiin Alajärven ylpeydenaiheen, kaupungin Aalto-kohteet, jotka ovat todella monipuolisia. Lisäksi ne ovat merkittävä osa sekä paikallista että kansallista kulttuuriperintöä.

Aalto-viikon järjestäminen oli suuri ponnistus kaikilta kaupungin hallintokunnilta, kertoo elinvoimajohtaja Jaakko Aninko. ”Tapahtuman onnistuminen vaati kaupungin kaikkien hallintokuntien osallistumista järjestelyihin, myös ulkopuoliset tahot, kuten yhdistykset ja seurat, olivat korvaamattomia. Kaupunkimme infrastruktuuri ei ole yhtä valmis kuin suurissa kaupungeissa, joten esimerkiksi oppaiden koulutus, ylimääräisten bussivuorojen järjestäminen ja kahvilatoiminta piti rakentaa alusta alkaen. Kahvilatoiminta saatiin mukaan ulkoisen ohjelmahaun kautta, mikä oli tärkeää tapahtuman sujuvuudelle. Alvar Aalto -viikko vaati paljon järjestelyjä, mutta lopputulos oli erittäin onnistunut.” Aninko kertoo, että Aalto-viikolla mukana olleet arkkitehtuuritutkijat ilmaisivat kiinnostuksensa palata Alajärvelle tutkimaan kohteita tarkemmin, mikä osoittaa tapahtuman syvällisen vaikutuksen arkkitehtuurin asiantuntijayhteisössä.

”Tapahtuman kävijämäärä osoittaa, että Alvar Aalto herättää laajaa kiinnostusta, mutta se kertoo myös markkinoinnin erinomaisesta onnistumisesta. Markkinointi käynnistettiin jo vuosi sitten Kotkassa järjestetyllä Aalto-viikolla, ja siitä lähtien se on monikanavaisesti kehittynyt ja tehostunut. Lähestyvän tapahtuman myötä markkinoinnin aktiivisuus kasvoi entisestään, mikä näkyi laajassa näkyvyydessä ja ennätyksellisessä osallistujamäärässä,” elinvoimajohtaja Jaakko Aninko kertoo.

Tapahtuman tuottaja Tuomas Lahdenperä oli erityisen iloinen siitä, että Aalto-viikon ohjelma tavoitti niin monipuolisesti eri ikäryhmiä. ”Oli hienoa nähdä, miten Alajärven Aalto-kohteet saivat ansaitsemaansa huomiota, ja kuinka Aalto-innostus levisi osallistujien keskuudessa,” Lahdenperä kertoo.

Useat tapahtuman kävijät ovat jo tiedustelleet, milloin seuraava Aalto-viikko järjestetään, ja toiveita on esitetty, että tapahtuma olisi vuosittainen. Suunnitteilla on pienimuotoisempi Aalto-tapahtuma, mutta mitään varmaa ei ole vielä päätetty, ja asiasta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. Virallinen Alvar Aalto -viikko palaa Alajärvelle kuitenkin vasta, kun kaupunki toimii jälleen Aalto-verkoston puheenjohtajana.

Lisätietoja:
Tuomas Lahdenperä, tapahtumatuottaja, p. 044 297 0271
Jaakko Aninko, elinvoimajohtaja, p. 040 352 8807