Alvar Aallon vetovoima on vahva – 4 000 kävijää täytti Alajärven Alvar Aalto -avajaisviikonlopun tapahtumat

Mediatiedote 2.9.2024

Alvar Aalto -viikon avajaiset Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla, kokosi yhteen kaupunkilaisia ja vieraita vauvasta vaariin. Avajaisviikonloppu keräsi yhteen lähes 4 000 kävijää. 

Olemme erittäin tyytyväisiä avajaisviikonlopun kävijämäärään. Kävijätavoitteemme on ollut 9 000 kävijää koko tapahtumaan, ja mikäli meno jatkuu tällaisena, niin tulemme pääsemään tavoitteeseen. Tapahtuman ohjelma on runsas ja täynnä elämyksiä, jotka selkeästi ovat onnistuneet puhuttelemaan monia, kommentoi tapahtuman tuottajana toimiva, Alajärven kaupungin yhteisökoordinaattori Tuomas Lahdenperä. 

Perjantainen avajaisilta huipentui Alavolin tanssijoiden Aaltoliikkeessä-tanssiteokseen ja Uniflown tulitanssijoiden liekehtivään pyrofinaaliin. 

Musiikinystäviä hemmoteltiin Waltteri Torikan Merikannon kauneimmat -kirkkokonsertilla ja Mikko Joensuun lämminhenkisellä esiintymisellä Alajärvi-salissa. 

Ohjelmaa oli tarjolla koko perheelle. Orffit vetivät vauhdikkaan keikan, josta nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin. Marjo & Maestrot saivat nuorisoseuran lattialle mukavasti tanssijoita. 

Urkuvirtuoosi Elias Niemelä paketoi avajaisviikonlopun Urut auki! -konsertillaan Gabrielin kirkossa. 

Musiikillisen annin lisäksi Aalto-viikonloppu tarjosi kahden valokuvanäyttelyn avajaiset: Kirsten Kleie ”Ainoa etsimässä” ja Jari ja Sirkkaliisa Jetsonen ”Alvar Aalto Kirjasto maisemia”. Näyttelyt ovat avoimena koko Alvar Aalto -viikon ajan. 

Luvassa on runsaasti maksuttomia, opastettuja kierroksia Alajärven Aalto-keskukseen. 

Alajärvellä sijaitsee nuorisoseurantalo, joka on nuoren arkkitehtiopiskelija Alvar Aallon ensimmäinen julkisen rakennuksen suunnittelutyö. Rakennuksen piirustukset ovat vuodelta 1919 ja talo valmistui 1920. Alajärvellä on myös Aallon veljelleen Väinö Aallolle suunnittelema Villa Väinölä. Aalto-keskukseen kuuluu myös Alajärven kaupungintalo, seurakuntatalo, kaupunginkirjasto, terveystalo ja vanha sairaala. 

Alvar Aalto -viikko jatkuu vielä sunnuntaihin 8.9. saakka. Alavolin tanssiteoksesta pääsee edelleen nauttimaan. Alajärveläinen Voice of Finland -voittaja Onni Kivipelto konsertoi nuorisoseuran lavalla pe 6.9. 

Torstaina ja perjantaina on luentopäivät, joissa on luvassa monipuolinen katsaus Alvar Aaltoon. 

Katso koko ohjelma osoitteessa alajarvi.fi/aalto  

Lisätiedot:
Tuomas Lahdenperä
yhteisökoordinaattori, Alajärven kaupunki
p. 044 297 0271, tuomas.lahdenpera@alajarvi.fi

Alvar Aalto -viikon avajaiset. Kuvaaja: Tuure Äikäs