Villa Väinölä

Arkkitehti, akateemikko Alvar Aalto (1898-1976) suunnitteli Väinölän veljelleen Väinö Aallolle perheen kodiksi ja toimistoksi. Vuonna 1926 valmistunut talo sijaitsee Alajärven kirkon kupeessa kaupungintalon vieressä lähellä muita Aalto-kohteita. 

Villa Väinölä tänään 

Villa Väinölä on matalan kynnyksen näyttely- ja tapahtumatila. Rakennuksessa järjestetään taidenäyttelyitä, työpajoja ja konsertteja yhdessä paikkakunnan koulujen, yhdistysten, järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Talon yläkerrassa toimii kansainvälinen Arkkitehtuurin ja tilan residenssi. Nelimarkka-museo vastaa Villa Väinölän toiminnasta. Kulttuuritalo on avoinna yleisölle ti-pe 13-17, kesä-ja heinäkuun lauantait 12-16 ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Villa Väinölään on ilmainen sisäänpääsy.

Talon arkkitehtuurista ja historiasta 

Rakennuksen uusklassista ulkomuotoa hallitsee pihan puolella suurikokokoinen temppelimäinen kuisti, joka on vahvistettu doorilaisilla pylväillä. Julkisivun pääsisäänkäynnin molemmin puolin on sijoitettu pyöreät ocula-ikkunat symmetrian ihanteen mukaisesti. Yläkerran porrashuoneessa sijaitsevat Aallon suunnittelemat joonialaiset pylväät. Vuonna 1938 Aalto suunnitteli talon yhteyteen piharakennuksen, joka poikkeaa tyyliltään päärakennuksesta. Sen järvenpuoleiset ikkunat asettuvat eri tasoille seuraten maaston muotoja. 

Väinölä siirtyi Alajärven kaupungin omistukseen vuonna 1952, jolloin sen eteläpäätyyn rakennettiin lisäosa. Rakennus on toiminut esimerkiksi kunnanlääkärin vastaanottotilana ja virastotalona. Villa Väinölä on suojattu rakennuslailla 1995. Nelimarkka-museo on hallinnoinut tilaa vuodesta 2015 jolloin rakennusta alettiin remontoida palauttamalla sitä museoviraston ohjeistuksella kohti Aaltojen aikaista asua. Alajärven kaupunki on saanut Etelä-Pohjanmaan kotiseutu – ja museoyhdistyksen myöntämän rakennusperintöpalkinnon Villa Väinölän ansiokkaasta kunnostamisesta ja käyttöön ottamisesta vuonna 2019.

Opastukset ja ryhmämatkat 

Villa Väinölä ulkoa.
Villa Väinölä ulkoa, takaosa kesällä.
Villa Väinölä ulkoa.
Villa Väinölä, sisäkuva, näyttely.

Yhteystiedot

Lisätiedot, näyttely- ja tilavaraukset
Marjut Mässbacka
museosihteeri
puh. 040 775 8077
marjut.massbacka@alajarvi.fi
www.nelimarkka-museo.fi