Lapset ja nuoret​

Kirjastovierailut ja satutunnit

Päiväkodista kirjastoon

Maistuisiko satutunti?

Kirjaston satutuokiot on suunnattu pääsääntöisesti alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen, mutta kaikenikäiset satujen ystävät ovat tervetulleita! 

Ryhmille järjestetään myös pyynnöstä omia satutuokioita esimerkiksi kirjastokäyntien yhteyteen.

Säännöllisten satutuokioiden lisäksi
satuilemme usein myös erilaisen tapahtumien ja teemapäivien yhteydessä.

Kirjaston satutuokiot koostuvat osallistujien ikätason mukaisesti
ääneen luetuista kuvakirjoista,
runoista ja loruista, joskus lauluista ja leikeistäkin.

Satutunneilla opetellaan ihan huomaamatta
myös keskittymään ja kuuntelemaan,
mutta ennen kaikkea nautitaan lastenkirjallisuudesta
ja uppoudutaan tarinoiden maailmaan!

Satutunnit ovat ilmaisia ja kaikille avoimia.

Onko kirjaston käytön opetteleminen ajankohtaista eskareillesi?

Eskareille voimme järjestää kirjaleikin,
eli ihka ensimmäisen kirjastonkäytön opastuksen ikätasoisesti!

Kirjaleikissä tutkimme mitä lastenosastolta löytyy,
käymme läpi kirjaston kultaiset säännöt
ja harjoittelemme lainaamaan ja palauttamaan.

Kirjastokäynti kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen.

Alle kouluikäisten ja eskareitten toimintaan liittyen
ota yhteyttä kirjastosihteeri Leenaan
sähköpostitse leena.rannanpaa(a)alajarvi.fi
tai puhelimitse 040 6101900

Nähdään kirjastossa!



IIK!-viikon lastentapahtumat kirjastossa syyslomalla olivat supersuosittuja – kiitos osallistujille!

Kirjavinkkaus ja tiedonhaku

Tarvitseeko luokkasi vinkkejä jännittävästä luettavasta, hyviä polkuja tiedon äärelle, tiedon keräämisen ja arvioinnin taitoja tai jotain ihan muuta? Kirjastovierailuun on hyvä varata aikaa ainakin yhden oppitunnin verran. Kaikkea ei kannata yrittää sovittaa yhteen tuntiin, vaan vinkkaukselle, tiedonhaulle ynnä muulle varataan kullekin oma aikansa.

Halutessanne kirjastonhoitajamme Tiina Hautamäki tulee tekemään kirjavinkkausta myös koululle. Otathan yhteyttä hyvissä ajoin ennen toivottua ajankohtaa.
Nähdään kirjastossa!

Lapsi kirjastossa.
Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
– Muumipappa ja meri –

Lasten- ja nuortenosasto

Lastenosasto


Lukuliekki

Lukuliekki on Eepos-kirjastojen yhteinen lukudiplomi. Lukudiplomia voi suorittaa esikoulusta peruskoulun 9. luokkaan saakka. Lukudiplomin tavoitteena on kannustaa lapsia kirjallisuuden pariin, ylläpitää lukuintoa sekä saada lapset nauttimaan hyvistä kirjoista ja tarinoista. Lukuliekki -peli on suunnattu 3.-4. luokkalaisille. Pelissä kisataan koko Eepos-alueen 3.-4. luokkalaisia vastaan siitä, mikä luokka lukee lukukauden aikana eniten kirjoja ja keistä tulee Lukuliekin haltijoita. Lisätietoa Lukuliekistä ja kirjalistat löydät Eepos-verkkokirjastosta tai kysymällä kirjastostasi.

Lukuliekki


Satusilta-hanke

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi hankerahaa Alajärven sivistystoimelle lukemista ja oppimista tukevan toimintakulttuurin luomiseen. Hanke nimettiin Satusillaksi ja se alkoi 1.10.2020 kestäen 28.2.2021 saakka. Satusilta-hanke vahvisti Alajärvellä ja Vimpelissä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja alkuopetuksen lukemisen kulttuuria ja lukutaitoa. Lisäksi hankkeella tuettiin kotihoidossa olevien lasten lukuharrastusta. Satusilta-hankkeen työntekijänä 50-prosenttisella työajalla lokakuun alusta helmikuun loppuun saakka toimi soinilainen luokanopettaja ja kirjailija Kati Keski-Mäenpää. Hanke toteuttiin tiiviissä yhteistyössä kirjastotoimen kanssa. Kirjaston puolelta hanketyössä oli mukana Tiina Hautamäki.









Lastenosasto

Lukemisen iloa!

Lukemisen iloa!

Yhteystiedot

Tiina Hautamäki
kirjastonhoitaja
040 610 1900
tiina.hautamaki(at)alajarvi.fi

Leena Rannanpää
(06) 2412 2417
040 610 1900
leena.rannanpaa(at)alajarvi.fi

Lasten ja nuortenosasto