Ennaltaehkäisevä päihdetyö

Ehkäisevä päihdetyö on lakisääteistä toimintaa, jolla ehkäistään ja vähennetään alkoholin, tupakka- ja nikotiinituotteiden ja huumeiden käyttöä ja ongelmallista rahapelaamista sekä niistä aiheutuvia terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja (Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä 523/2015, terveydenhuoltolaki 1326/2010, 11 ja 12§).

Kunnan peruspalvelut muodostavat ehkäisevän päihdetyön perustan ja suuri osa työstä tapahtuu peruspalveluissa. Kunnan tehtävänä on huolehtia että ehkäisevä päihdetyö on pitkäjänteistä, koordinoitua ja kaikkiin kuntalaisiin kohdistuvaa. Ajanmukaisella tiedolla, osaamisella ja menetelmillä kunnan ehkäisevä päihdetyö on vaikuttava ja kustannustehokas keino vähentää kuntalaisten kärsimystä ja turvattomuutta. Osaamisen kehittämiseen ja ylläpitoon sijoitetut voimavarat ovat kunnalle kannattava sijoitus. Kansalaisjärjestöt, kuntalaiset, elinkeinoelämä ovat välttämättömiä peruspalveluiden yhteistyökumppaneita.

Ehkäisevän päihdetyön koordinaation ja sidosryhmätoiminnan vastuuhenkilönä toimii vapaa-aikasihteeri. Ehkäisevä päihdetyötä koordinoidaan ja toteutetaan kuntayhteistoiminnassa moniammatillisena työryhmätyönä. Ehkäisevän päihdetyön vastaava toimielin on Lappajärven kunnan hyvinvointivaliokunta, joka käsittelee ehkäisevän päihdetyön suunnitelman ja toimintaraportin vuosittain vastuuviranhaltijan valmistelemana.

Ehkäisevän päihdetyön koordinaatio

Ehkäisevän päihdetyön koordinaatiosta on muodostettu toimintaa ohjaava prosessikuvaus hallinnollisen sekä käytännön työn toteutuksesta. Prosessikuvauksessa avataan ehkäisevän päihdetyön koordinaatiota kunnassa sekä alueellisissa verkostoissa.

Ehkäisevän päihdetyön koulutus, kampanjat ja materiaalit (Ehyt ry)

Osamisen varmistaminen, tiedon- ja vaikuttamistyön lisääminen